Hiljaa sylissä sun

Ensimmäisen kerran löysin Jockefellers Jazz Quartetin netissä lukemani levyarvioinnin myötä. Kvartetin silloinen ensilevy Jatsia kullekin (elokuu 2020) sai ansiostakin hyvät levyarvostelut ja laitoin tuolloin porukalle viestiä ehdottaen yhteistyötä. Viesti oli jostain oikusta jäänyt löytymättä, joten meni tovi ennenkuin sain vastausta Fellerseiltä. Pian kuitenkin olimme jo yhdessä jammaamassa silloisella treenikämpällä Vaasassa. Sen jälkeen pidettiin hauskaa myös … Jatka artikkeliin Hiljaa sylissä sun

Kuiskauksin saapuvat illat

Tämä vuosi on ollut luopumisen aikaa. Moni tärkeä ja läheinen on lähtenyt tuonpuoleiseen ja elämänmatkan rajallisuus on tullut lähelle. Sain Juho Rintarunsalan sanat kappaleeseen noin vuosi sitten. Niiden kaunis ja haikea tunnelma oli minulle heti mieleen. Sävelmä aukesi kuitenkin vasta hieman myöhemmin. Juhan paapan lähtiessä viimeiselle matkalle ja Helmi-mummun jäädessä yksin 93-vuotiaana sanat kolahtivat säveleen … Jatka artikkeliin Kuiskauksin saapuvat illat

Karanteenikvintetin kevätbossa

Kevät 2020 mullisti maailmaa. Etäily tuntui aluksi aivan mukavaltakin. Oma aika mahdollisti biisintekohanojen aukaisun. Toki keikkojen peruuntuminen harmitti jo silloin. Mutta arvelin, että tämä korona-aika menee pian ohi. Teimme Jukka Kinnusen kanssa tuona keväänä bossa novan tulevalle kesälle 2020, jolloin terassit ja lavat jälleen aukeasivat ja ihmiset pääsisivät kokoontumaan, olemaan lähekkäin ja juhlistamaan kesän kukoistusta. … Jatka artikkeliin Karanteenikvintetin kevätbossa

Piisiä pukkaa lakeurelta

Voisin kuvitella sopeutuvani hyvin erilaisiin maisemiin ja elinympäristöihin. Mutta vaikka kuinka kauniissa paikoissa vierailisin, jokin näillä viimaisilla ja tasaisen tylsillä lakeuksilla vetää puoleensa. Soon vaa niin kotoosaa, ku siihen on kasvanu. Eihän täältä löydy kukkuloita, eikä järviäkään ole kuin ittetehtyinä. Mutta yksi näky on vahvana mielessä. Kyrönjoki. Se on virrannut kautta aikojen ja se on … Jatka artikkeliin Piisiä pukkaa lakeurelta

Sielun laulu

Jokaisella on oma sisäinen maailmansa, muille tavoittamaton. Olen lapsesta asti viihtynyt omassa maailmassani, jossa myös musiikkini virtaa. Varmasti ensimmäiset kouluvuodet keskityin aivan omiin ajatuksiini opetuksen sijaan. Nyt ymmärrän kai erilaisia oppijoitani siksi paremmin. Sielun laulu on virrannut niin kauan kuin muistan. Sen antaminen muiden kuultavaksi saati sanoitettavaksi ei ollut ihan helppoa. Se on minun, eikä … Jatka artikkeliin Sielun laulu

Rakkaudentunnustus Kesäyössä

Minä sain kauniin ja aidon rakkausrunon vuosia sitten. Sen lähettäjästä tuli vuosia myöhemmin mieheni. Sanat olivat niin kauniit, että sävelhän pujahti niihin kuin itsestään. Sanojen tunne välittyi musiikkiin; keltainen, toiveikas, salainen, herkkä  - kuin ukkilan tuoksuvat, kasteiset kesäyöt. Runo ja sen sävel ovat soineet kauan vain meille kahdelle, rakkauden lauluna. Sen toteuttaminen Emon maa -levylle … Jatka artikkeliin Rakkaudentunnustus Kesäyössä

Kuu

Hyvin pian Emon maa -kappaleen valmistumisen jälkeen sain sävelmän sen pariksi. Minulla on käsitys, että musiikki elää omaa elämäänsä sisällämme. Se on kuin jatkumo, joka pulppuaa luonnollisena virtana esille tilaisuuden tullen. Eri tilanteet ja niiden tunnelmat antavat mahdollisuuden noiden musiikkivirtojen esiintulemiselle. Kuu oli luontevassa jatkumossa Maan sävelmälle, joten esittelin tämänkin melodian Nadia-siskolle. Nadian kanssa meillä … Jatka artikkeliin Kuu

Noisy Silence Studio – Marko

Kaikki Emon maa -levyn neljä kappaletta levytettiin paikallisessa Noisy Silence Studiossa. Marko Lapiolahden studio on paljon muutakin kuin viihtyisä ja korkeatasoinen studio. Marko on oikea monitoimimies, joka tarjoaa äänitepalvelujen lisäksi myös mm. valokuvausta, videointia, musiikkia sekä kaikkea viihdealan asiantuntemusta. Lisäksi Markon studiolla on aina hersyvää huumoria ja viihtyisää. Ajan kuluessa kuin siivillä, piipahtaa Catering Tarja … Jatka artikkeliin Noisy Silence Studio – Marko

Esa Korja

Esa Korja on yksi monipuolisimmista ja lahjakkaimmista tuntemistani muusikoista. Hän on multi-instrumentalisti ja musiikin sekatyömies, joka toimii musiikkialalla eri työtehtävissä mm. sellistinä ja basistina. Esan on voinut bongata teatterimuusikkona eri kaupunkien teattereissa, lukuisissa eri kokoonpanoissa sekä soitonopettajana Etelä-Pohjanmaalla. Häneltä luonnistuvat genrellisesti niin pop – jazz – gospel – heavymusiikki kuin klassinenkin musiikki. Esan soitossa on … Jatka artikkeliin Esa Korja

Esa Korja

Esa Korja on yksi monipuolisimmista ja lahjakkaimmista tuntemistani muusikoista. Hän on multi-instrumentalisti ja musiikin sekatyömies, joka toimii musiikkialalla eri työtehtävissä mm. sellistinä ja basistina. Esan on voinut bongata teatterimuusikkona eri kaupunkien teattereissa, lukuisissa eri kokoonpanoissa sekä soitonopettajana Etelä-Pohjanmaalla. Häneltä luonnistuvat genrellisesti niin pop – jazz – gospel – heavymusiikki kuin klassinenkin musiikki. Esan soitossa on … Jatka artikkeliin Esa Korja