Ensimmäisen kerran löysin Jockefellers Jazz Quartetin netissä lukemani levyarvioinnin myötä. Kvartetin silloinen ensilevy Jatsia kullekin (elokuu 2020) sai ansiostakin hyvät levyarvostelut ja laitoin tuolloin porukalle viestiä ehdottaen yhteistyötä. Viesti oli jostain oikusta jäänyt löytymättä, joten meni tovi ennenkuin sain vastausta Fellerseiltä. Pian kuitenkin olimme jo yhdessä jammaamassa silloisella treenikämpällä Vaasassa. Sen jälkeen pidettiin hauskaa myös muutamalla keikalla.
Jockefellersit julkaisivat toisen levynsä Sagittarius A kesällä 2022. Tällä levyllä kuullaan yhtyeen kosketinsoittaja-saksofonisti Roger Holmlundin sävellyksiä. Lämmin suositus, jos jalkasi yhtään vipattaa jazz- ja funkmusiikille.

Jockefellersien toisen projektin ohessa sain tilaisuuden äänittää myös keikoillamme suosituksi tulleen suomenkielisen bossanovakappaleen Hiljaa sylissä sun. Sen sävel ja sanat ovat yhtyeen basistin Jouko Pesun kirjoittamat. Tekijä itse kertoo kappaleen synnystä seuraavaa:
Tuo biisi on oikeasti syntynyt sormiharjoituksena kitaran soittoon. Siinähän on muutama sellainen yhden sormen nosto tai muljautus jotka muodostivat aiheen melodialle. Sanat taas tulivat siihen päälle koska tarvittiin sanat melodialle. Voidaan kuitenkin laaja-alaisesti muistaa biisin syntyneen kesäisen sunnuntain aamuhämärissä katsellessani hiljaa kaunista, nukkuvaa puolisoani. Sanat ikäänkuin tulvahtivat mieleeni. Oli välittömästi päästävä kitaran kimppuun ja (edelleen hiljaa) tapailtava melodia paikoilleen…

Kappale äänitettiin heinäkuussa -22 kesähelteellä Vaasan Österhankmossa HaVu-studiolla. Matti Oja oli tehnyt kappaleeseen upeat taustat, (myöhemmin myös miksaukset ja masteroinnit). Minun tarvitsi vain käydä laulamassa. Tunnelma Ha-Vu-studiossa oli todella kotoisa ja lämmin (enkä siis tarkoita hellettä). Studion pihamiljöössä pääsin näkemään ehkä maailman kauneimman yrttipuutarhan, joka inspiroi minua edelleen. Olen tehnyt listan tulevan kesän yrtttipuutarhani luomiselle tuon muiston innoittamana.

Hiljaa sylissä sun -kappale julkaistaan siis perjantaina 20.1.2023. Kiitos @joukopesu loistobiisistä, @mattioja kappaleen työstämisestä ja äänityksistä sekä @hannuvuortenvirta HaVu-studion käytöstä ja maailman kauneimman puutarhan isännöinnistä.
Hieno tarina,upeita muistoja,äänitettä odotellen.
TykkääTykkää
Tarinasi toi mieleeni mukavan päivän HaVu-studiolla. Kun tehtiin ekaa levyä siellä, pari vuotta aiemmin, oli melkeinpä parhaat hetket sessiota kun grillailtiin ja chillailtiin puutarhassa.
Mukava paikka ja mukavat kaverit!
TykkääTykkää
No niin hienoa 👌
TykkääTykkää