Esa Korja

Esa Korja on yksi monipuolisimmista ja lahjakkaimmista tuntemistani muusikoista. Hän on multi-instrumentalisti ja musiikin sekatyömies, joka toimii musiikkialalla eri työtehtävissä mm. sellistinä ja basistina. Esan on voinut bongata teatterimuusikkona eri kaupunkien teattereissa, lukuisissa eri kokoonpanoissa sekä soitonopettajana Etelä-Pohjanmaalla.

Häneltä luonnistuvat genrellisesti niin pop – jazz – gospel – heavymusiikki kuin klassinenkin musiikki. Esan soitossa on erityistä hänen taitonsa herättää sävelet eloon luoden taianomaisia tunnelmia käyttäen soitintaan monin eri efektein. Hänen soitossaan on kerronnallista taituruutta.

Hänen soittonsa on sekä tarkkaa kuin myös tunteita nostattavan herkkää. Esalla on taito sovittaa sävelensä juuri oikein kuvittelemaani kokonaisuuteen.

Esa Korja on sellisti, basisti ja säveltäjä, jonka soitto on kerronnallista taituruutta.

Esan kokemustausta on kattava, mutta hänestä ei ole sivustoa, jonka voisin teille jakaa lisäesittelyä varten. Kaikki hänestä kirjoitettu on kuitenkin hyvää.

Esan on luova monitaituri, jonka kanssa yhteistyö on todella helppoa ja mukavaa. Olen todella kiitollinen, että Esa soittaa Emon maa -levylläni kaikki bassoraidat sekä kolmella kappaleella selloa. Hän on luonut sellosovituksin musiikkiini hienoja sävyjä ja elämyksiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s